Tankokenkien "villasukat"

Poika useimpien pikkulasten kaltaisesti tykkää nukkua pisimmät päiväunensa ulkona vaunuissa.

Tankokenkien kanssa ei voi pitää villasukkia tai vauvojen töppösiä, joten jalat ja varpaat täytyy pitää lämpimänä muilla keinoin.

Tänä talvena pakkaset on käyneet enimmillään -8 °C ja meillä varpaat on pysyneet lämpiminä tällaisilla viritelmillä:

Ne ovat siis tavalliset villasäärystimet, jotka mytätään haalareiden kuminauhojen alle. Vaunuissa käärin jalat vielä kahteen fleecepeittoon. 


Katsotaan mitä keksitään, jos pakkaset joskus vielä (toivottavasti) kiristyvät.

EDIT: Olenpas sittenkin laittanut villasukat kenkiin, sukkahousujen päälle. Kun sekä sukkahousut että sukat suoristaa, ei ainakaan vielä ole ollut mitään ongelmia. Lisää lämpöä varpaisiin, jee!

Tankokenkien kanssa huomioitavaa

Kenkien kanssa ei voi pitää potkuhousuja. Kuviottomat sukat (kuvioiden langat sukan sisäpuolella voi aiheuttaa paunaumia) ja napakat ja paksut sukkahousut ovat hyviä.

Vauva sai tankokengät helmikuussa, pakkasten aikaan. Silloin allaolevan kuvan kaltainen pussi oli oiva ulkovaate:

Pussissa on jalkaosa yhdessä, ei siis kahta erillistä lahjetta. Kovemmilla pakkasilla oli toppalämpöpussi, tuo kuvan pussi on jo hieman ohuempaa materiaalia.

Ensimmäisen kolmen kuukauden aikana haaroista napeilla avattavat housut helpottivat vaipanvaihtoa kun tankoa ei silloin tarvinnut ottaa joka välissä pois. Nyt kun kenkiä pidetään vain uniaikaan, voi jo valveilla pitää potkuhousuja ja muutenkin ihan tavallisia vaatteita.

Poika ei nyt 1-vuotiaana ja reiluna 70-senttisenä mahdu enää ylläolevan kuvan pussiin eikä lämpöpussiinkaan, joten siskoni teki hänelle villasäärystimet. Ne laitetaan ulkopäiväunille palalta matkaa säären päälle ja loppu mytytetään haalareiden jalkalenkkien avulla kengän ympärille. Jalat myös vuorataan makuupussiin fleecellä ja kylmemmillä säillä laitan vielä makuupussinkin (siis sen äitiyspakkauksesta tulleen) päälle villahuovan. Näillä lähes nollakeleillä tämä suojaus on riittänyt, katsotaan mitä keksitään kun pakkaset rantautuvat meille. Tankokenkiä pidetään näillä näkymin päiväunillakin helmikuulle saakka, jolloin meillä on seuraava lääkärikontrolli. Tarve suojata varpaat ulkopäikkäreillä kestää siis yli kovimpien pakkasten ?

Tankokengät!

Leikkauksen jälkeisiä kipsejä en saanut poistaa kotona itse. Ne poisti lääkäri yliopistosairaalassa. Jalat näyttivät oikein hyviltä ja olin iloinen ja innoissani - kunnes näin tankokengät.

Ennen tankokenkien sovittamista minulla ei oikein ollut käsitystä, mitä ne tankokengät oikein ovat. No, nehän oli kengät, joiden välissä menee tanko.

Vauva inhosi niitä. Sovitettaessa hän huusi kuin syötävä. Näki, että kipeää teki. Minuunkin otti kipeää kun ICF:n mies sovitti niitä viattomalle lapselleni. Kun hän oli tarkistanut kengän koon sopivaksi, oli minun vuoroni laittaa lapselleni ne kamalat kengät. Sen jälkeen lähdimme kotiin. Tai ensin vauvaa piti pitkään rauhoitella, ennen kuin hänet saattoi laittaa kaukaloon. Kaukalossakin hän vielä itki sydäntä särkevästi. Näihin aikoihin taisi ulkona olla yli -20° C pakkasta, joten vauvalla oli kaukalossa lämpöpussi. Vaikka pussin etuosa oli auki, oli vauva litimärkä hiestä. Meidän täytyi 2,5 tunnin matkan aikana pysähtyä muutaman kerran, jotta sain pitää vauvaa sylissäni rauhoittaakseni häntä.

Ensimmäiset 24 tuntia tankokenkien kanssa vauva vain itki. Maito ei uponnut ja tuntui että suppokin lensi kaaressa pihalle. Vauvan nostaminen, liikuttaminen tai muu jalkoihin kohdistuva pienikin paine sai vauvan itkemään kivusta. Se oli kamalaa. Tiesin, mikä itkun aiheuttaa, mutta en voinut ottaa sitä pois.

Ensimmäisen vuorokauden jälkeen tilanne alkoi helpottua, vauva alkoi tottua kenkiin. Kuitenkin vielä ensimmäisen kuukauden ajan hän itki aina, kun kengät laitettiin. Kengät myös hiersi ja painoi ja välillä iho oli niin rikki, että lääkärin käskystä pidettiin muutaman päivän tauko. Laitoin ihoon aina vuorokautisen taukotunnin aikana Bebanthenia ja rasvatalkkia ja vaihdoin sukat, mutta tilanne ei tuntunut helpottavan. Muistaakseni pidimme toisenkin muutaman päivän tauon, jonka jälkeen iho parani niin hyvin, että se sieti kenkiä.

Tankokengät ensimmäisiä päiviä jalassa

Ensimmäiset kolme kuukautta kenkiä pidettiin siis noin 23 h / vrk. Pidin alkuillasta aina tunnin tauon, jolloin leikimme vauvan kanssa lattialla ja nautimme kengättömyydestä ja siitä, että jalat saivat mennä eriaikaan, jos ne niin halusivat. Tosiasiassa kolmannen kuukauden pidimme kenkiä ehkä vain 22 h / vrk, jolloin pidin tunnin tauon aamuisin ja tunnin iltaisin. Omatuntoni puhdistamiseksi kerroin tämän asian lääkärille, ja hän sanoi ettei se haitannut, koska jalat olivat hyvässä asennossa ja joustavat.

Lääkärikontrolli oli tankokenkien aloittamisen jälkeen ensin kolmen viikon kuluttua, sen jälkeen ehkä kuukauden kuluttua?

Nyt kun kenkiä on pidetty yhdeksän kuukautta, voin sanoa, että jalkojen asento on parantunut edelleen. Tämä siis tiedoksi, että vaikka tankokengät onkin typerät, rumat ja hankalat ja jalkojen asentokin näyttää moitteettomalta, on niiden käyttö silti erittäin tärkeää!

Kolmen kuukauden käytön jälkeen pitoaikaa sai vähentää yö- ja päiväunikäyttöön. Tuntiohjeistus oli 12-14 tuntia vuorokaudessa. Käytännössä kenkiä pideään 12 tuntia ja se on lääkäreiden mielestä riittänyt - jalat näyttävät ja tuntuvat hyviltä.

Kengätkin maksoi yhteiskunta. Kotiin tuli apuvälinepäätös, jonka mukaan kengät + tanko maksoivat 0 % ALV:lla n. 800 €. Kenkiä on pitänyt kahdesti vaihtaa suurempiin ja nekin on aina saatu meille veloituksetta.

Akillesjänteiden leikkaus

Kun kipsejä oli vaihdettu muistaakseni kuudesti, oli vuorossa akillesjänteiden katkaisuleikkaus. Vasen jalka oli oikeaa selvästi huonommassa asennossa (vaikka molemmat näytti tässä vaiheessa jo erityisen hyviltä), mutta kaksi eri lääkäriä oli sitä mieltä, että kun lapsi kerran nukutetaan ja operaatioon ryhdytään, katkaistaan molemmat akillesjänteet. Parempi tehdä se kerralla kuin tehdä sama toimenpide myöhemmin uudelleen.

Leikkaus tehtiin yliopistosairaalassa ja menimme sairaalaan tiistai-iltana. Silloin kipsit riisuttiin, poika kylvetettiin, pituus mitattiin ja hänet punnittiin. Keskiviikkoaamuna hieman ennen kahdeksaa saattelin vauvan leikkaussaliin, jossa hänet nukutettiin ja nilkat leikattiin. Tai en tiedä voiko sitä leikkaukseksi sanoa. Kuulemma itse operaatio kesti taas noin 10 minuuttia, nukuttaminen ja ennen kaikkea herääminen vei eniten aikaa. "Leikkaus" oli epikriisin mukaan pistohaavan tekeminen ja jänteen katkaisu. Kuulosti helpolta. Arvetkin on pienet, ehkä puolen sentin mittaiset jos niinkään suuret.

Lääkärin mukaan akillesjänne on sellainen jänne, joka katketessaan korjaantuu ennalleen 10-vuotiaaksi saakka. Aikuisilla se ei siis enää palaudu, mutta lapsilla kyllä. Ymmärtääkseni tämän leikkauksen tarkoitus oli katkaista liian lyhyt akillesjänne ja sen jälkeen kipsata nilkka oikeaan asentoon, jolloin akillesjänne kasvaisi vaadittuun mittaan. Oli miten oli, mutta kun viimeiset kipsit leikkauksen jälkeen poistettiin, näytti nilkat jo täysin normaaleilta.

Leikkaussalisa laitetut kipsit pidettiin siis kolme viikkoa jalassa. Sairaalassa olimme vauvan kanssa vielä yhden yön tarkkailussa, ja torstaiaamuna mies sai tulla hakemaan meidät kotiin. Kävimme kotimatkalla ostamassa Panadol-suppoja, mutta muistaakseni en niitä yhtä kertaa enempää tarvinnut.

Tämä leikkaus maksoi meille normaalin sairaalataksan verran, olisiko ollut reilu 30 € / vrk. Matkatkin taitettiin omalla autolla, joskin taksilla olisi yhtä lailla taas päässyt. Äitinä sain yöpyä vauvan vieressä sairaalan huoneessa eikä siitä peritty lisämaksua.

Nilkat oikenee

Kipsit eivät tuntuneet häiritsevän vauvaa. Pikemminkin hän ahdistui, kun kipsit otettiin pois. Itku loppui aina, kun kipsit taas laitettiin. Niiden kanssa oli kai turvallinen olo.

Jalat olivat joka kipsauksen jälkeen selvästi parantuneet. Oli hämmästyttävää, miten helpon tuntuisesti virheasento korjaantui.

Kipsit olivat vaatteiden alla melko huomaamattomat. Moni meillä käynyt vierailija kysyikin, että onko vauvalla nyt kipsit. Käytössä huomasin, että normaalit, löysähköt housut ja erilliset sukat toimivat parhaiten. Housujen resorit eivät olisi ehkä mahtuneet kipsien päälle, varsinkaan jos ne on kovin tiukat. Muuten mitään erityistä vaatetusta kipsejä varten ei tarvittu.

Me saimme olla onnekkaita, kun jalkojen iho pysyi koko kipsauksen ajan hyvänä ja siistinä. Kipsien kanssa täytyi olla tarkkana; ne eivät saaneet kastua eikä ylhäältä saanut päästä löysää ulostetta kipsin alle. Jalat kipsattiin kaikki kerrat reiteen saakka, ilmeisesti säärimittainen kipsaus ei olisi ollut riittävän napakka, vaan nilkka olisi ehkä päässyt liikkumaan liikaa.

Sideharsoa saimme kipsauksilla aina mukaan, jotta sen saattoi vaihtaa likaantuneen tilalle. Me emme kuitenkaan muistaakseni koskaa vaihtanut sitä, vaan se pysyi aina riittävän puhtaana.

Kipsien alle laitettiin aina putkisukkaa, jonka päälle kipsirulla käärittiin.

Näyttääkö siltä, että jalassa olisi vaippaan asti ulottuvat kipsit?

Ensimmäinen kipsaus

Kampurajalkojen hoidot aloitettiin kipsauksella. Se on kai kaikilla sama, en ainakaan ole koskaan kuullut että mentäisiin suoraan akillesjänteiden leikkaukseen tai tankokenkähoitoon.

Kipsejä vaihdeltiin 5-10 vuorokauden välein muistaakseni kuusi eri kertaa.Seitsemäs kerta oli leikkauksen jälkeen ja silloin kipsejä pidettiin kolme viikkoa.

Tältä näyttivät ensimmäiset kipsit:

Kipsimateriaali oli ehkä lasikuitua, ei kuitenkaan sitä perinteistä, joka pitää leikata auki. Nämä sai rullattua auki. Kipsien päällä on sideharsot suojaamassa. Varpaat jätettiin auki, jotta pystyttiin seuraamaan väriä ja lämpöä. Kipsit painoivat n. 50 g, siis todella vähän!

Kipsaukset olivat meille maksuttomia. Yliopistosairaalassa kävimme taksilla, ja näitä matkoja varten saimme lääkäriltä lausunnon, jonka perusteella saimme KELA:n maksamaan taksimatkat. Maksoimme itse vain omavastuuosuuden 9 € / suunta ja taksikuski laskutti KELA:lta ylimenevän osuuden.

Matkoihin kului aina 2-2,5 h / suunta, itse kipsaus kesti noin 10 minuuttia. Sain itse ottaa kipsit aina edellisenä iltana pois, jolloin kylvetyskin onnistui. Kipsaava lääkäri oli aivan ihana, hän antoi ensimmäisenä käyntikorttinsa (mitä kukaan lääkäri ei ole milloinkaan ennen tehnyt!) ja sanoi, että aina saa soittaa kunhan asia vaan edes sivuuttaisi kampurajalkoja. Lääkäri kertoi kampurajaloista, kipsauksista ja tulevasta tankokenkähoidosta ja jokaisen käynnin jälkeen jäi turvallinen ja varma olo; kampurajalkaisuus saadaan hoidettua.

Vauvan syntymä

Pieni poikamme syntyi yllättäen raskausviikolla 30. Keskosuuden rinnalla kampurajalkaisuus tuntui toissijaiselta asialta.

Käsittääkseni normaalisti jalat kipsataan 1-2 vuorokauden ikäisenä, me odottelimme reiluun kuukauden ikään. Poika syntyi yliopistosairaalassa n. 2,5 tunnin ajomatkan päässä kotikaupungistamme ja kipsaukset tehtäisiin aina tässä yliopistosairalassa. Poika siirrettiin kotikaupunkimme keskussairaalaan kahdeksan vuorokauden ikäisenä, ja keskolan lääkärit siirsivät ensikipsausta sen vuoksi, että vauva hieman vahvistuisi, jotta kestäisi tulevat kipsausreissut paremmin.

Olin jo odotusaikana suunnitellut, että jaloista täytyisi muistaa ottaa valokuva ennen ensimmäistä kipsausta. Olisi mukava sitten seurata, miten nilkat oikenee. Tässä kuva, miltä jalat näyttivät:

Kuvakulma vääristää. Jalat näyttävät paljon hullummilta, mitä ne todellisuudessa olivatkaan. Oikeassa jalassa on saturaatiomittari ja tuo Philips-lätkä taisi mitata verenpainetta. Ressukalla on aika tyhjät reidet, luun päällä pelkkää nahkaa.

Vähän parempi kuva saatiin kotisairaalan "avoauto"-sängystä:

Tällaiset jalat poikani sai syntymälahjaksi. Kun keskosuuden alkushokista pääsi, ehti vähän tutkia jalkojakin. Alkuun nekin näyttivät villeiltä, mutta nopeasti silmä tottui. Hän on oma rakas poikani vaikka jalat olisi umpisolmussa!

Blogin aloitus

Perustin blogin, koska olisin itse odotusaikana toivonut kokemuspohjaista tietoa kampurajaloista.

Saimme tietää odottavamme kampurajalkaista lasta kätilön tekemässä rakenneultrassa ehkä viikolla 21. Ensireaktio oli pelko ja säikähdys, mutta lääkärin ultrassa tilanne helpottui, kun selvisi ettei muuta poikkeavaa ole. Myös lääkäriltä sai sen vaikutelman, että kampurajalat olisivat aika pieni haitta. Lapsi oppisi kävelemään normaaliaikataulussa eikä hoidetuista kampuroista näkisi alun hoitojen jälkeen poikkeavuuksia normaaliasentoisiin jalkoihin verrattuna.

Kun varmistui, että pojallamme olisi molemminpuoliset kampurajalat, aloin heti etsiä netistä tietoa. Mielestäni kampurajaloista ei ollut riittävästi kampurajalkojen kanssa elävien kokemuksia, enemmänkin faktatietoa, jota sitäkään ei ollut paljoa.

Yritän pikkuhiljaa tehdä tästä blogista kattavan tietoiskun kampurajaloista ja niistä hoitomuodoista, ongelmista ja vaikeuksista, joita minä olen kampurajalkojen vuoksi kokenut. Kysymyksiä saa esittää!