Esikoisen kampurajalkaisuus selvisi raskauden rakenneultrassa, joskus n. rv 20 tietämillä. Tämän ultraäänitutkimuksen teki tavalliseen tapaan kätilö. Poikkeavuuden huomattuaan sain ajan lääkärille, joka vahvisti epäilyn todeksi.
Synnytyslääkäri kertoi, että kampurajalkoja hoidettaisiin tukikengillä ja että kävelemään kampurajalkaiset oppivat yleensä kutakuinkin normaaliaikataulussa. Tällöin mielsin tukikengät miltei tavallisiksi sandaaleiksi, tämä lääkäri ei puhunut tangosta mitään.
Eipä lääkäri puhunut mitään keskosuudestakaan, sehän kun ei millään lailla ollut raskauden puolivälissä tiedossa. Keskosuus ei myöskään ole mitenkään yhteydessä kampurajalkoihin.
Esikoinen syntyi siis rv 30+0 kolmen pisteen poikana. Elämän alku ihan ilman kampuroitakin oli haastavaa. Sairaalassa vietettiin seitsemän viikkoa ja kotiin tultiin nenä-mahaletkun kanssa. Syömään esikoinen oppi itse vasta 4 kk ikäisenä.
Kampurajalkojen hoito aloitettiin reilun kuukauden ikäisenä kipsihoidoilla. Seitsemänsien kipsien jälkeen poika sai tankokengät, jotka nilkkojen suoruuden ohella väänsivät lonkkia sammakkoasentoon. Asento sinänsä ei ole huono vaan täysin luonnollinen vastasyntyneelle, mutta hintelälle ja huonolla lihasjäntevyydellä varustetulla rääpäleellä asento jäi pysyväksi. Siis jos hän nyt 2,5-vuotiaana makaisi mahallaan, polvet osoittaisivat eri suuntiin eivätkä jalat pysyisi suorana, kuten vaikka 4-kuisella pikkuveljellään.
Lastenlääkäri meille kerran totesi, että kampurajalkaisuus ja keskosuus on vähän huono yhdistelmä. Tai ei ehkä kampurajalkaisuus itsessään, vaan sen tankokenkähoito.
Poika oppi kääntymään selältä vatsalleen muutamaa päivää ennen 1-vuotissyntymäpäiväänsä. Hän nousi itsenäisesti istumaan 1,5-vuotiaana, osasi toki istua lattialla vajaa puoli vuotta sitä ennen. Pystyyn nousi 1 v 5 kk iässä (kyllä, nousi pystyyn ennen kuin nousi istumaan) ja käveli tukien 1,5-vuotiaana. Vuotta myöhemmin, 2,5-vuotiaana hän kävelee tuetta. Ja nyt hän kävelee jatkuvasti. Se luo uskoa ja toivoa! Olo on kiitollinen, onnellinen ja iloinen.
Kuulisin mielelläni tarinoita elävästä elämästä liittyen kampurajalkaisen lapsen liikunnalliseen kehitykseen. Onko tosiaan niin, että täysiaikaiset tankokenkähoidetut (miksei muutkin!) lapset oppivat kävelemään normaaliaikataulussa? Kertokaa kokemuksianne!
